Hei vaan kaikki ja kiitoksia blogin seuraamisesta!
Otin oikeuden ihan omiin käsiini tehdä viimeisen päivityksen blogiin (tai siis, tottakai saavat muut sitten kirjoitella omat juttunsa, mikäli haluavat) ja tehdä kaikille selväksi, että tosiaan olemme palanneet Suomeen mahtavia kokemuksia rikkaampina. Sain kommenttia, että onkohan teillä jäänyt vähän blogi kesken ja päätin sitten päivitellä.
Lento Suomeen onnistui ihan kivasti, mitä nyt minä nukuin ruokailun ohi ja heräsin katkerana (ja nälkäisenä). Niinjoo tosiaan, myöhästyimme Lontoossa jatkolennolta, mutta saimme sitten järjestettyä paikat seuraavalle lennolle, eikä se nyt suuria ongelmia tuottanut. Palasimme takaisin Suomen maaperälle ja käänteinen kulttuurishokki meinasi iskeä... Kaikki NOUDATTIVAT liikennesääntöjä ja -valoja, paikallisbussissa ei tarvinnut taistella paikastaan eivätkä ihmiset juurikaan toisilleen puhuneet, ellei pakko ollut. Kaikki oli taas kallista, mutta sain ABCltä kasvishampurilaisen, jossa oli OIKEA KASVISPIHVI. Sillä hetkellä tajusin, että vaikka reissu oli upea ja mahtava ja voi hyvänen aika että oli kivaa. mutta täällä Suomessakin on kivaa. Kaverit ja ystävät ovat täällä vielä, yhtä kivoja kuin ennenkin. Perhe ja sukulaiset ovat täällä, yhtä kivoja kuin ennenkin, ei ole ollenkaan ikävää olla täällä taas!
Mutta hei, omasta puolestani kiitän kaikkia, jotka ovat jaksaneet blogiamme lueskella! Paljon olen kuullut kiitosta kuvista (ja suuri kiitos Lauralle, suurin osa kuvista taitaa olla hänen ottamia). Kiitos myös meidän jengille jee jee, oli muuten hyvä porukka :)
Omasta puolestani sanon nyt heippa ja kiitos kaikille kaikesta :))
-Salla
perjantai 3. kesäkuuta 2011
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Lomakuvia!
 |
| Koko jengi Lamun auringonlaskussa |
 |
| Lamun auringonlasku |
 |
| Lamulla |
 |
| Elephant Shrew! Harvinainen elukka! Me nähtiin se @ Watamu! |
 |
| No vähän jos bikinikuvaakin.... |
 |
| Kaupustelijoita keskellä merta, ennen huikeaa nousuvettä. |
 |
| Rantaan ajautunut pallokala. Oli muuten uskomattoman rumia olentoja (omalla tavallaan kauniita, of koors) |
 |
| Mnazi, paikallisten itsetekemä juoma, palmuviiniä. Rannikolla oli paikallisten "klubeja", joissa ei myyty mitään muuta kuin mnazia, joka on siis hulvattoman halpaa. Se ei näytä mitenkään erityisen hyvältä, se myös juotiin siiviläpilleillä. Ei se maistunutkaan erityisen hyvältä, mutta halpaahan se oli. |
 |
| Aasin selässä Salla ja Johanna. |
 |
| Ratsastettiin aaseilla! Tässä vaiheessa Salla oli jo pudonnut kyydistä... |
 |
| Lamu Tamu... |
 |
| Auringonlaskua Lamulla |
 |
| Vanhus ja meri. Ai että mikä ravintola! |
 |
| Tuktuk, kolmen istuttava taksi, jossa muistaakseni meitä oli maksimissaan kuusi. "It's OK!" |
 |
| Oli muuten lämmintä ja kirkasta vettä! |
 |
| Watamu |
 |
| I Love Pizza ! |
 |
| Hell's Kitchen; nimi tulee siitä, että hämärän tullen siellä haisee palanut liha - paholainen tekee ruokaa. |
 |
| Koko jengi Hell's Kitchenillä. |
 | |||
| Auringonlasku Hell's Kitchenillä, Watamulla. |
 |
| Ali Hippien tykönä. Ali Hippie on "ravintolayrittäjä" Lamulla, ainut vaan että hänellä ei ole ravintolaa, vaan hän kutsuu turisteja kotiinsa syömään. Hippie laittoi meille siis ruuan, syötiin ja lopuksi vielä lauloivat meille lähistön muksujen kera. |
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Lamu-Watamu-Mombasa
Taas on paassyt kulumaan ehka jopa liian pitka hetki paivityksessa, syyna tosin nama mahtavat "toimivat" nettikahvilat.
Jatkoimme lomailuamme Lamulla muutaman paivan pidempaan kuin meidan oli tarkoitus. Matkan aikana Harriet ehti kayda tutustumassa Lamun sairaalaan, josta sai nopeaa ja asiantuntevaa apua, jonka seurauksena han sai ison kasan tujuja laakkeeita ja pahan makuista suolajuomaa. Kalastamisen lisaksi kavimme snorklaamassa ja ratsastamassa aasilla. Lamun koralliriutat olivat paljon paremmat kuin Malindin ja ruokakin oli todella hyvaa ja kapteenikin oli mahtava! Kannattaa siis Lamulta kysella kapteeni Kellya.
Aaseilla ratsastaminen oli kivaa! Vaikka vauhti ei ollutkaan kovin huima, koettiin matkan aikana vaaratilanteita, kun Salla meinasi tippua. Matkan aikana jumiuduimme niin pylvaisiin kuin vuohiin, aasi ei osannut kiertaa. Mutta kaikesta huolimatta aasimatka meni todella mukavasti ja vaaratilanteilta valtyttiin!
Reissun loppupuolella lahdimme katsomaan auringonlaskua purjehtien. Kapteeninamme toimi tyttojen tuttu bileista, jolla oli oma vene ja monien vuosien merenkayntikokemus. Mutta siitakin huolimatta, jo matka alkuvaiheessa olimme, etta pahin pelkomme tulisi toteutumaan, eli hukkuisimme Intian meren syvyyksiin. Aika ajoin vene kallistui huolestuttavan paljon, horpaten aina valilla tujauksen vetta. Jossakin vaiheessa toinen merimiehista ayskaroi vesia veneen lattian alta ja kehui kuinka rakastaa juuri tata venetta. Me taas emme olleet siita niin varmoja. Kapteeni taisi huomata meidan huolestuneet katseemme ja kuittasi kaiken sanomalla "Hakuna matata (ei huolta)". Mitaan ei kuitenkaan kaynyt kapteenien elaman tyylista huolimatta ja naimme kauniin auringon laskun!
Lamulta lahdimme tiistaina Watamulle, jossa heti matatusta ulos astuttuamme saimme kimppuumme joukon "avuliaita" paikallisia, jotka tarjosivat kyytia hostellille. Kuitenkin heidan avuliaisuutensa peittyi rahanhimon alle ja he valehtelivat jokaisen hotellin olevan taynna tai huono, vaikka todellisuudessa nain ei ollut! Emme kuitenkaan olleen niin sinisilmaisia, etta olisimme mennetteet lankaan ja marssimme suositeltuun hotelliin, josta saimme 3 hyvaa huonetta! Oleskelumme Watamulla oli melko lyhyt. Paikka oli mukava ja sopon pieni, mutta varjopuolina sadat italialaisturistit ja kamanen ranta! Kavimme katsastamassa Gede rauniot ja helteisen norsumetsan. Raunioilla tutustuimme swahilikylan raunioihin ja luonnossa norsun kakkaan ja hikiseen pitkan matkan kavelyyn. Tosin saimme seurata pitkan hetken harvinaisen Elephant shrewn touhuja. Se oli niin sopo!
Retki oli muuten erittain antoisa, mutta kaveli muistutti vaellusta aavikolla, eika vahiten siksi etta olimme kuolla janoon.
Watamulta lahdimme normaaliin tapaan tapotayteen ahdatulla matatulla rinkat takapenkkien alle tungetuina ja muut paalle ahdettuina takakontti heikolla narulla kiinni sidottuna. Tavarat olivat siis hyvassa turvassa! Matka meni nopeasti ja saavuimme vilkkaaseen ja stressaavaan mombasaan!
Nyt paivitys loppuu, koska nettikahvila menee kiinni! Mombasasta kuullaan viela, huomenna suuntana Nairobi. C U!
Jatkoimme lomailuamme Lamulla muutaman paivan pidempaan kuin meidan oli tarkoitus. Matkan aikana Harriet ehti kayda tutustumassa Lamun sairaalaan, josta sai nopeaa ja asiantuntevaa apua, jonka seurauksena han sai ison kasan tujuja laakkeeita ja pahan makuista suolajuomaa. Kalastamisen lisaksi kavimme snorklaamassa ja ratsastamassa aasilla. Lamun koralliriutat olivat paljon paremmat kuin Malindin ja ruokakin oli todella hyvaa ja kapteenikin oli mahtava! Kannattaa siis Lamulta kysella kapteeni Kellya.
Aaseilla ratsastaminen oli kivaa! Vaikka vauhti ei ollutkaan kovin huima, koettiin matkan aikana vaaratilanteita, kun Salla meinasi tippua. Matkan aikana jumiuduimme niin pylvaisiin kuin vuohiin, aasi ei osannut kiertaa. Mutta kaikesta huolimatta aasimatka meni todella mukavasti ja vaaratilanteilta valtyttiin!
Reissun loppupuolella lahdimme katsomaan auringonlaskua purjehtien. Kapteeninamme toimi tyttojen tuttu bileista, jolla oli oma vene ja monien vuosien merenkayntikokemus. Mutta siitakin huolimatta, jo matka alkuvaiheessa olimme, etta pahin pelkomme tulisi toteutumaan, eli hukkuisimme Intian meren syvyyksiin. Aika ajoin vene kallistui huolestuttavan paljon, horpaten aina valilla tujauksen vetta. Jossakin vaiheessa toinen merimiehista ayskaroi vesia veneen lattian alta ja kehui kuinka rakastaa juuri tata venetta. Me taas emme olleet siita niin varmoja. Kapteeni taisi huomata meidan huolestuneet katseemme ja kuittasi kaiken sanomalla "Hakuna matata (ei huolta)". Mitaan ei kuitenkaan kaynyt kapteenien elaman tyylista huolimatta ja naimme kauniin auringon laskun!
Lamulta lahdimme tiistaina Watamulle, jossa heti matatusta ulos astuttuamme saimme kimppuumme joukon "avuliaita" paikallisia, jotka tarjosivat kyytia hostellille. Kuitenkin heidan avuliaisuutensa peittyi rahanhimon alle ja he valehtelivat jokaisen hotellin olevan taynna tai huono, vaikka todellisuudessa nain ei ollut! Emme kuitenkaan olleen niin sinisilmaisia, etta olisimme mennetteet lankaan ja marssimme suositeltuun hotelliin, josta saimme 3 hyvaa huonetta! Oleskelumme Watamulla oli melko lyhyt. Paikka oli mukava ja sopon pieni, mutta varjopuolina sadat italialaisturistit ja kamanen ranta! Kavimme katsastamassa Gede rauniot ja helteisen norsumetsan. Raunioilla tutustuimme swahilikylan raunioihin ja luonnossa norsun kakkaan ja hikiseen pitkan matkan kavelyyn. Tosin saimme seurata pitkan hetken harvinaisen Elephant shrewn touhuja. Se oli niin sopo!
Retki oli muuten erittain antoisa, mutta kaveli muistutti vaellusta aavikolla, eika vahiten siksi etta olimme kuolla janoon.
Watamulta lahdimme normaaliin tapaan tapotayteen ahdatulla matatulla rinkat takapenkkien alle tungetuina ja muut paalle ahdettuina takakontti heikolla narulla kiinni sidottuna. Tavarat olivat siis hyvassa turvassa! Matka meni nopeasti ja saavuimme vilkkaaseen ja stressaavaan mombasaan!
Nyt paivitys loppuu, koska nettikahvila menee kiinni! Mombasasta kuullaan viela, huomenna suuntana Nairobi. C U!
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Lomailua!
Lomailua!!
Nyt on viimein paasty lomailemaan ja johan ehdittiin kayda Malindin rannat katsastamassa! Viime viikko siis oleiltiin Malindilla, jossa kavimme snorklaamassa turkoosissa vedessa ja valkoisilla rannoilla uimassa :) Viikon paatteeksi menimme lauantaina Hell's kitcheniin katsomaan luonnon kivimuodostellmia, oli aika hieno paikka. Viikko Malindilla meni siis syodessa, UIDESSA ja aurinkoa ottaessa. Maanantaina suuntasimme matkamme kohti Lamun paratiisisaarta. Matka kesti noin nelja tuntia ja osa tiesta oli pomppuista hiekkatieta. Loppumatka taittui lautalla saareen.
Lamu on oikea paikka, jos haluaa paasta rentoutumaan pois kaikesta melusta. Taalla ei nimittain ole mitaan moottoriajoneuvoja vaan ihmiset kulkevat veneilla, aaseilla, pyorilla tai kavellen! Ranta on 12 km pitka ja taysin valkoista hiekkaa, eika juuri ollenkaan turisteja. Tilaa on siis rittavasti :D Tanaan olimme kalastusreisulla ja Harriet, Leevi ja Johanna saivat kalaa. Harriet kuitenkin nappasi eniten mutta Leevi isoimman! Kalastamisen jalkeen menimme rannalle uimaan ja odotimme kun laivan kapteeni valmisti meille paivallisen mm. saamistamme kaloista. Oikein mukavaa on tahan asti ollut :) Huomena voisi koittaa aasilla ratsastamista!
Kuvat tulevat perasta pain kun paasemme turvallisesti lisaamaan niita :)! Ja paivityksia yritamme myos saada useimmin, tietokonetta on vain valilla hyvin vaikea loytaa.
Lamu on oikea paikka, jos haluaa paasta rentoutumaan pois kaikesta melusta. Taalla ei nimittain ole mitaan moottoriajoneuvoja vaan ihmiset kulkevat veneilla, aaseilla, pyorilla tai kavellen! Ranta on 12 km pitka ja taysin valkoista hiekkaa, eika juuri ollenkaan turisteja. Tilaa on siis rittavasti :D Tanaan olimme kalastusreisulla ja Harriet, Leevi ja Johanna saivat kalaa. Harriet kuitenkin nappasi eniten mutta Leevi isoimman! Kalastamisen jalkeen menimme rannalle uimaan ja odotimme kun laivan kapteeni valmisti meille paivallisen mm. saamistamme kaloista. Oikein mukavaa on tahan asti ollut :) Huomena voisi koittaa aasilla ratsastamista!
Kuvat tulevat perasta pain kun paasemme turvallisesti lisaamaan niita :)! Ja paivityksia yritamme myos saada useimmin, tietokonetta on vain valilla hyvin vaikea loytaa.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Pääsimme tutustumaan keskiviikkona koulun entisen oppilaan - nykyisen avustajan- slummikotiin. Huoneet olivat pienempiä kuin suomalaisten opiskelijoiden yksiöt. Koulumme avustaja oli kuitenkin erittäin ylpeä kodistaa, sillä hänen ansaitsemallaan palkallaan heillä oli ollut varaa parannella kotiaan. Palkalla oli saatu tehtyä mm. kiviseinät taloon. Matkamme jatkui branchille, koulumme etäpisteelle. Toisella puolella slummia sijaitsevaan normaaliin kouluun oli sijoitettuna yksi erityislapsille tarkoitettu luokka. Oppilaat, jotka asuvat kaukana Mathare Special Training Centrestä, tai joiden vanhemmilla ei ole rahaa maksaa koulukyytiä, voivat kuitenkin osallistua heille tarkoitettuun opetukseen kyseisellä branchilla. Lähdimme koululta opettajien kanssa kävelemään syvemmälle slummiin. Siellä haisi todelliselta slummilta ja haju jäikin nenää koko loppu päiväksi.
Tarkoituksenamme oli mennä vielä Nairobin mielisairaalaan, joka on Kenian suurin. Tapaaminen oli sovittu etukäteen edellisenä päivänä , mutta eipä se ihan niin sujuvasti sitten mennytkään. Tapaamista varten olisi pitänyt saada kirjallinen sopimus, jotta olisimme päässeet tutustumaan kyseiseen sairaalaan. Ehkä ensi kerralla sitten.
Epäonnistuneen mielisairaalareissun jälkeen suuntasimme kohti Nairobin eläinten orpokotia. Odotimme hellyyttäviä eläinten pentuja, mutta löysimmekin tavallisen eläintarhan, jossa oli vain rampoja eläimiä. Mutta näki siellä kuitenkin enemmän kuin Korkeasaaressa.
Torstaina järjestimme koululle liikuntapäivän, jonka parissa kuluikin koko päivä. Tarkoituksena oli, että kaikki oppilaat, tasosta huolimatta, pystyisivät osallistumaan kaikkeen tasapuolisesti. Päivä onnistui hyvin! Urheilupäivän jälkeen tytöt alkoivat leipoa pullia koko koulun oppilaille ja opettajille. Muutaman pellillisen jälkeen sähköt katkesivat ja päätimme aloittaa aamulla uudestaan.
Perjantai aamuna seitsemältä aloimme valmistaa toista taikinaa ja paistamaan pullia, mutta huonoksi onneksemme sähköt katkesivat jälleen. Monen tunnin odottelun jälkeen päätimme kuitenkin paistaa munkkeja, koska sähköistä ei näkynyt merkkiäkään. Paistourakan jälkeen jaoimme lapsille munkit, jotka tekivät hyvin kauppansa. Niin ja tietysti, heti kun olimme valmiita, sähköt palasivat. Kenia style!
Leivontaurakan jälkeen lähdimme kaupungille katsomaan paikallista keikkaa, Sauti Solia. Keikkameininki ei muistuttanut aluksi yhtään Suomen keikkamenoa, sillä kaikki vain istuivat paikallaan lattialla. Toisen settilistan alettua tapahtui kuitenkin huomattava muutos. Ihmiset nousivat pystyyn ja tanssinta alkoi.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Bileitä ja ruokaa
Pahoittelemme pitkää bloggaus-taukoa, biletys on vienyt kaiken voimavaramme :D Toiseksi kahden viikon aikana ei ole kamalasti tapahtunut mitään erikoista, paitsi viikonloppuisin. Viikot ovat menneet vain hengaillessa Matharessa ja kaupungissa sekä töitä tehdessä. Myöskään sairauksilta emme ole välttyneet, vaan mahavaivat ovat piinanneet meitä kaikkia, jopa Johannaa!
Vietimme kenialaisten ystäviemme kanssa Suomi-iltaa viime viikon perjantaina. Tarkoituksena oli esitellä muutamia suomalaisia ruokia kuten lihapullia, kasvispihvejä, lettuja ja perunamuusia, turkinpippureita ja hapankorppuja. Tarkoituksena oli tarjota myös pinaattikeittoa, mutta kaasuhellamme päätti toisin! Iltamme aloitus ei ollut ollenkaan lupaava, sillä Leevi teloi polvensa, kaasu loppui ja muutamat ystävämme eksyivät Matharen slummiin (tätä tosin emme vielä silloin tienneet). Ilta meni kuitenkin "ihan hyvin" suomityyliin. Vieraamme lähtivät lähes välittömästi syötyään, eikä meidän hieno Suomi-ohjelmamme päässyt edes alkamaan! Ainakin ruoka teki kauppansa. Letut olivat kaikkien suosikkeja, mutta salmiakit ja turkinpippurit jakoivat mielipiteitä.
Päätimme kuitata laimeahkon perjantai-illan Nairobin yöllä lauantaina. Tällä kertaa koko porukka lähti bilettämään. Iltamme alkoi Nairobin keskustasta, josta jatkoimme Westlandsiin, jonka pitäisi olla kaupungin turvallisempi puoli. Matatusta astuttuamme jouduimme kuitenkin lähes välittömästi ryöstön kohteeksi. Salla menetti rytäkässä puhelimen kädestään, jonka jälkeen myös muutamien laukut koitettiin viedä. Asialla oli lapsiporukka ja liimansekainen nuori mies. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin, menetimme ainoastaan puhelimen. Läheisessä klubissa Salla otti ison oluen. Illan rytäkkä unohtui kuitenkin nopeasti hauskaan meininkiin ja tanssin pyörteisiin. Jopa Leevi opetteli afrikkalaisen klubitanssin saloja! Tiputanssi onneksi unohtui esittää. Muiden lähdettyä kotiin Salla ja Johanna jatkoivat iltaa muutamien paikallisten ystävien seurassa. Aamuyöstä tulivat siihen tulokseen, että helpointa ja turvallisinta on jäädä keskustaan kaverin luo yöksi; katsastivat paikallisen yliopiston asuntolan. Sieltä he sitten heräsivät ja hipsivät päivän aikana kotiin.
Ilme kertonee kaiken
Kamelin syönyt kissa
Täältä kaikki lihat tulivat pöytään
Italialainen suklaajätski, nammm!
Passionjuustokakku, joka ei ollut niin hyvää, miltä näyttää..
Köörimme
Ravintolaa sisäpihalta päin
Hienot lavuaarit, joissa vesi valui seinänrakoon
Lauantaina kävimme Nairobin Masai-marketilla tuliaisostoksilla. Mukaan tarttui paljon! Kenialaiset tavat ovat selkeästi tarttuneet, sillä tuputtaminen ei ahdistanut (lukuunottamatta Johannaa) enää niin paljoa ja tinkaaminen sujui jo luonnostaan. Harrietkin pääsi napauttamaan takaisin röyhkeälle myyjälle: I'm white but not stupid. Tämän jälkeen hinnat laskivat roimasti. Illalla lähdimme ystäviemme kanssa käymään Nairobin klubeilla. Kuten tavallista, Salla ja Johanna eivät pystyneet lopettamaan iltaa (omasta mielestään) liian aikaisin vaan jatkoivat uusien tuttujen kanssa. Olimme törmänneet päivällä jo aikaisemmin tapaamaamme saksalaiseen tyttöön ja sopineet tapaavamme klubin merkeissä myöhemmin. Steffin ja kavereiden seurassa ilta jatkui siis aamuun ja tytöt pääsivät turvallisesti kotiin taksilla. Jälleen kerran, ninjailivat loppumetrit, sillä masait olivat menneet nukkumaan.
Vietimme kenialaisten ystäviemme kanssa Suomi-iltaa viime viikon perjantaina. Tarkoituksena oli esitellä muutamia suomalaisia ruokia kuten lihapullia, kasvispihvejä, lettuja ja perunamuusia, turkinpippureita ja hapankorppuja. Tarkoituksena oli tarjota myös pinaattikeittoa, mutta kaasuhellamme päätti toisin! Iltamme aloitus ei ollut ollenkaan lupaava, sillä Leevi teloi polvensa, kaasu loppui ja muutamat ystävämme eksyivät Matharen slummiin (tätä tosin emme vielä silloin tienneet). Ilta meni kuitenkin "ihan hyvin" suomityyliin. Vieraamme lähtivät lähes välittömästi syötyään, eikä meidän hieno Suomi-ohjelmamme päässyt edes alkamaan! Ainakin ruoka teki kauppansa. Letut olivat kaikkien suosikkeja, mutta salmiakit ja turkinpippurit jakoivat mielipiteitä.
Päätimme kuitata laimeahkon perjantai-illan Nairobin yöllä lauantaina. Tällä kertaa koko porukka lähti bilettämään. Iltamme alkoi Nairobin keskustasta, josta jatkoimme Westlandsiin, jonka pitäisi olla kaupungin turvallisempi puoli. Matatusta astuttuamme jouduimme kuitenkin lähes välittömästi ryöstön kohteeksi. Salla menetti rytäkässä puhelimen kädestään, jonka jälkeen myös muutamien laukut koitettiin viedä. Asialla oli lapsiporukka ja liimansekainen nuori mies. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin, menetimme ainoastaan puhelimen. Läheisessä klubissa Salla otti ison oluen. Illan rytäkkä unohtui kuitenkin nopeasti hauskaan meininkiin ja tanssin pyörteisiin. Jopa Leevi opetteli afrikkalaisen klubitanssin saloja! Tiputanssi onneksi unohtui esittää. Muiden lähdettyä kotiin Salla ja Johanna jatkoivat iltaa muutamien paikallisten ystävien seurassa. Aamuyöstä tulivat siihen tulokseen, että helpointa ja turvallisinta on jäädä keskustaan kaverin luo yöksi; katsastivat paikallisen yliopiston asuntolan. Sieltä he sitten heräsivät ja hipsivät päivän aikana kotiin.
Leevi ottaa mallia paikallisilta
Vikkelät...
Tämän viikon torstaina päätimme testata Nairobin yhden maineikkaimmista ravintoloista, Carnivoren. Ravintolassa on tarjolla erikoisia lihoja, kuten härän palleja, krokotiiliä ja kamelia. Menimme sinne yhdessä ystävämme Brendan kanssa. Kaikki muut paitsi Laura ja Salla maistoivat lähes kaikkia tarjolla olleita lihoja. Harrietkin ylitti itsensä ja maistoi krokotiiliä, kamelia ja strutsia. Kuitenkin puolet kamelista päätyivät pöydän alla lymyilevälle kissalle. :D Ravintolasta lähdimme täysin vatsoin ja uusien kokemuksien kera.
Lauantaina kävimme Nairobin Masai-marketilla tuliaisostoksilla. Mukaan tarttui paljon! Kenialaiset tavat ovat selkeästi tarttuneet, sillä tuputtaminen ei ahdistanut (lukuunottamatta Johannaa) enää niin paljoa ja tinkaaminen sujui jo luonnostaan. Harrietkin pääsi napauttamaan takaisin röyhkeälle myyjälle: I'm white but not stupid. Tämän jälkeen hinnat laskivat roimasti. Illalla lähdimme ystäviemme kanssa käymään Nairobin klubeilla. Kuten tavallista, Salla ja Johanna eivät pystyneet lopettamaan iltaa (omasta mielestään) liian aikaisin vaan jatkoivat uusien tuttujen kanssa. Olimme törmänneet päivällä jo aikaisemmin tapaamaamme saksalaiseen tyttöön ja sopineet tapaavamme klubin merkeissä myöhemmin. Steffin ja kavereiden seurassa ilta jatkui siis aamuun ja tytöt pääsivät turvallisesti kotiin taksilla. Jälleen kerran, ninjailivat loppumetrit, sillä masait olivat menneet nukkumaan.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Sallan ja Johannan bilepäivitys
Nairobin yöstä puhutaan vaarallisena ja pelottavana, mutta onneksi kaikkia huhupuheita ei tarvitse uskoa. Esimerkiksi meitä oli varoiteltu öisistä matatuista ja muuten vain pimeän aikaan liikkumisesta. Todellisuudessa matatuun astuessamme olo oli turvallisempi kuin usein päivällä liikkuessa, sillä autotie oli tyhjempi kuin koskaan päiväsaikaan ja matatussa oli jopa tilaa istua! Vartijamme myös saattoi meidät kotipihasta matatuun, pyytämättä.
Kun saavuimme keskustaan, yllätyimme sen tyhjyydestä - päiväsaikaan se kun on jotain ihan muuta. Eli varoituksiin ei ollut tässäkään asiassa uskominen! Saimme odotella bileseuraamme rauhassa Hilton-hotellin edessä. Tosin haasteita aiheutti Johannan kännykän sammuminen (tai vahingossa sammuttaminen) kriittisellä hetkellä eikä asiaa helpottanut se, ettei Johanna todellakaan muistanut uutta pin-koodiaan. Jotenka sitten lähti Harrietille kotiin puhelua, jonka päätteeksi tulimme siihen tulokseen, että Johanna on nokkelana päättänyt heittää koodin roskiin. Vapautimme siis Harrietin takaisin nukkumaan (kellohan siis oli jo yli kymmenen tällöin) ja treffasimme bileseuramme.
Suuntasimme Nairobin yöhön, jota bileseuramme kaveri mainosti SAIRAAN KIVAKSI (vapaasti suomennettuna). Ensimmäinen klubi, johon meidät vietiin, oli Sallan sanojen mukaan "jossain yläkerrassa"; Johanna tarkentaa, että "jossain Moi Avenuen varrella". Astuessamme sisään, Johanna sai kokea tappion heti kättelyssä - laukku tarkastettiin ja rakas vesipullo korjattiin parempaan talteen. Järkytyksen lamaannuttamina jatkoimme matkaamme pöytään. Tähän eivät kuitenkaan hämmennyksen hetket päättyneet; Suomen tytöt olivat heti ensimmäisenä ryntäämässä tiskille juotavaa tilaamaan, mutta tuli käsky istua penkkiin. Tässä(kin) klubissa tarjoiltiin pöytään. Loppujen lopuksi emme maksaneet juurikaan mitään koko iltana, sillä täällä taitaa olla tapana, että miehet tarjoavat juomat.
Saimme heti huomata eron suomalaiseen baariin. Ensinnäkin, olimme ainoat valkoiset. Toiseksi, kaikki ihmiset tanssivat ja suurin osa tanssilattialla olijoista oli poikia. JA! Spontaani tanssiminen oli yleistä; jengi tanssi missä sattui milloin vain muista välittämättä. Itsekin liityimme klubin henkeen mukaan kulttuurishokista toivuttuamme. Etäisyyteen tottuneelle suomalaiselle oli myöskin kiinnostava huomata, että täällä on tapana tanssia hyvinkin lähekkäin välittämättä siitä, onko kyseinen henkilö tuttu entuudestaan. Iskuyritykset saattoivat olla kovinkin aggressiivisia - näistä tapauksista ei meinannut päästä eroon peruskonstein. Myöskään "seriously, NO" ei aina meinannut toimia, mutta jotenkin aina selvittiin.
Vaikka aika kuluikin rattoisasti ensimmäisessä paikassa, oli kuitenkin se aika illasta - klubin vaihto. Johanna jopa muisti ottaa vesipullonsa paikallisesta narikasta (joka oli ikkunalauta oven takana). Meillä onnekkailla oli kuski porukassa, ja siirryimme sujuvasti kaupunginosaan nimeltä Westlands. Vesipullo jäi narikkaan tässäkin paikassa, vaikka kulkikin uljaasti niinkin kauas. Sinne se sitten jäi.
Olimme lukeneet lehdistä Kenian alkoholilaista, jonka mukaan alkoholitarjoilu tapahtuu klo 17-23 välillä ja baarit ovat auki tämän ajan. Kuten olisimme voineet jo huomata, lainsäädännöt eivät ole täällä niin justiinsa; klubilla oli jatkuva meno aina viiteen asti aamulla. Illan/yön/aamun päätyttyä kuskimme ajoi meidät urhoollisesti Mathareen, jonka sijainnista hänellä ei ollut tietoa ja josta mekin tiesimme vain vähän. Viimeisen haasteen meille tarjosi lukittu portti ja kotiin lähteneet vartijat. Ninjailimme tiemme kotiin - tapamme mukaan.
Suoritus hyväksytty ja ensi viikonloppuna uudestaan!
Kun saavuimme keskustaan, yllätyimme sen tyhjyydestä - päiväsaikaan se kun on jotain ihan muuta. Eli varoituksiin ei ollut tässäkään asiassa uskominen! Saimme odotella bileseuraamme rauhassa Hilton-hotellin edessä. Tosin haasteita aiheutti Johannan kännykän sammuminen (tai vahingossa sammuttaminen) kriittisellä hetkellä eikä asiaa helpottanut se, ettei Johanna todellakaan muistanut uutta pin-koodiaan. Jotenka sitten lähti Harrietille kotiin puhelua, jonka päätteeksi tulimme siihen tulokseen, että Johanna on nokkelana päättänyt heittää koodin roskiin. Vapautimme siis Harrietin takaisin nukkumaan (kellohan siis oli jo yli kymmenen tällöin) ja treffasimme bileseuramme.
Suuntasimme Nairobin yöhön, jota bileseuramme kaveri mainosti SAIRAAN KIVAKSI (vapaasti suomennettuna). Ensimmäinen klubi, johon meidät vietiin, oli Sallan sanojen mukaan "jossain yläkerrassa"; Johanna tarkentaa, että "jossain Moi Avenuen varrella". Astuessamme sisään, Johanna sai kokea tappion heti kättelyssä - laukku tarkastettiin ja rakas vesipullo korjattiin parempaan talteen. Järkytyksen lamaannuttamina jatkoimme matkaamme pöytään. Tähän eivät kuitenkaan hämmennyksen hetket päättyneet; Suomen tytöt olivat heti ensimmäisenä ryntäämässä tiskille juotavaa tilaamaan, mutta tuli käsky istua penkkiin. Tässä(kin) klubissa tarjoiltiin pöytään. Loppujen lopuksi emme maksaneet juurikaan mitään koko iltana, sillä täällä taitaa olla tapana, että miehet tarjoavat juomat.
Saimme heti huomata eron suomalaiseen baariin. Ensinnäkin, olimme ainoat valkoiset. Toiseksi, kaikki ihmiset tanssivat ja suurin osa tanssilattialla olijoista oli poikia. JA! Spontaani tanssiminen oli yleistä; jengi tanssi missä sattui milloin vain muista välittämättä. Itsekin liityimme klubin henkeen mukaan kulttuurishokista toivuttuamme. Etäisyyteen tottuneelle suomalaiselle oli myöskin kiinnostava huomata, että täällä on tapana tanssia hyvinkin lähekkäin välittämättä siitä, onko kyseinen henkilö tuttu entuudestaan. Iskuyritykset saattoivat olla kovinkin aggressiivisia - näistä tapauksista ei meinannut päästä eroon peruskonstein. Myöskään "seriously, NO" ei aina meinannut toimia, mutta jotenkin aina selvittiin.
Vaikka aika kuluikin rattoisasti ensimmäisessä paikassa, oli kuitenkin se aika illasta - klubin vaihto. Johanna jopa muisti ottaa vesipullonsa paikallisesta narikasta (joka oli ikkunalauta oven takana). Meillä onnekkailla oli kuski porukassa, ja siirryimme sujuvasti kaupunginosaan nimeltä Westlands. Vesipullo jäi narikkaan tässäkin paikassa, vaikka kulkikin uljaasti niinkin kauas. Sinne se sitten jäi.
Olimme lukeneet lehdistä Kenian alkoholilaista, jonka mukaan alkoholitarjoilu tapahtuu klo 17-23 välillä ja baarit ovat auki tämän ajan. Kuten olisimme voineet jo huomata, lainsäädännöt eivät ole täällä niin justiinsa; klubilla oli jatkuva meno aina viiteen asti aamulla. Illan/yön/aamun päätyttyä kuskimme ajoi meidät urhoollisesti Mathareen, jonka sijainnista hänellä ei ollut tietoa ja josta mekin tiesimme vain vähän. Viimeisen haasteen meille tarjosi lukittu portti ja kotiin lähteneet vartijat. Ninjailimme tiemme kotiin - tapamme mukaan.
Suoritus hyväksytty ja ensi viikonloppuna uudestaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)