Loppuviikko töissä meni muutosten merkeissä; opettajat vaihtoivat luokkia, luokat vaihtoivat tiloja, me pyörittiin jossain siellä välillä. Työtehtäviin on kuulunut vaihtelevissa määrin opettamista, siivoamista, kynien teroittamista (rakkoihin asti), lasten avustamista ja tanssimista. Työskentelytyyli on hyvin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet – mihinkään ei ole kiire, aikataulut ovat joustavia ja lukujärjestyksiä noudatetaan hyvinkin satunnaisesti. Esimerkiksi opettajan kanssa perjantaina käyty keskustelu, kun tulimme ruokatunnilta: ”So, what do we do next? The kids are cleaning the classes…?” ”YEAH, you just sit and relax, it’s Friday afternoon!”
Jotkut meille tutut asiat ovat olleet täällä uusia. Ollaan saatu tuntea olomme asiantuntijoiksi esiteltyämme esimerkiksi kuvakortit, rentoutuksen ja holding-otteen! Vaikka useilla opettajilla ei ole perehdytystä tai koulutusta vammaisten kanssa työskentelystä, ovat kuitenkin soveltaneet parhaansa mukaan osaamiaan asioita. Uudet ideat ovat heille selvästikin enemmän kuin tervetulleita. Lapset ovat mahtavia ja uuteen viikkoon lähdemme väsyneinä mutta innokkaina.
Koska meillä ei ole iltaisin juurikaan tekemistä (slummiin ei uskalla lähteä kuuden jälkeen), joten olemme joutuneet keksimään aktiviteetteja kortinpeluun lisäksi; olemme hyppineet hyppynarua, pelanneet lentopalloa, katsoneet leffoja kehnolla äänentoistolla ja leikkineet parturia. Lentopallon pelaamisen vaarat ovat tulleet esille silmiinpistävinä, josko syynä olisi tyssy pallo tai ammattitaidon puute. Oli miten oli, Lauran käsi näytti brutaalilta pelin jälkeen.
Hiustenleikkuu alkoi viattomasti Johannan otsatukan trimmauksesta. Lopputulos oli se, että kolmelta lähti hiuksia enemmän kuin oli tarkoitus – Kenya style! :D Iltahämärän parturileikkien jälkeen Sallalla oli puolet vähemmän tukkaa ja nykyään hän omaa myös otsatukan. Leevi menetti taistelussa 10 senttiä. Sallan tukka ristittiin Jioniksi, joka on swahilia ja tarkoittaa iltaa. Nimi viittaa leikkausajankohtaan ja valaistuksen määrään. Kesken leikkauksen sähköt nimittäin katkesivat – taas – vaan se ei Johannaa hidastanut, sillä ”kyllä täs kadun valossa näkee ihan hyvin”. Loppusuoralla Johanna päätti paljastaa totuuden parturitaustastaan: ”Niinjoo, tässä vaiheessa olis ehkä hyvä mainita, että tää on eka kerta ku leikkaan kenenkään tukkaa”. Salla kalpeni, mutta parturointi jatkui.
Olemme tehneet empiiristä tutkimusta ja tulleet siihen tulokseen, että paras malarialääke on pesemättömät hiukset. Ihmiskokeet paljastavat, että meitä, jotka pesemme hiuksia shampoolla, todennäköisemmin pistää hyttyset kuin häntä, joka pesee hiuksiaan vain vedellä! Fakta homma. Toisaalta taas syynä voi olla myös se, että maistut pahalle. Fakta homma tämäkin. Nouskaamme barrikadeille shampoota vastaan ja välttykäämme hyttysenpistoilta!
Ensimmäinen lemmikkimme!
KIRAFFIT! NE KIRAFFIT IIH! – Hartsa
Harriet oli noin viikon höpöttänyt kiraffeistaan innoissaan ja toivoi pääsevänsä silittämään niitä J Lähdimme lauantai-iltapäivänä viimein kohti Nairobin kirahvipuistoa, kun olimme ensin odottaneet paikallista ystäväämme, joka oli myöhässä - Kenya style. Otimme ”nopean” bussin keskustasta (”this should take about 30-40 minutes, it depends on the traffic”), jonka matka määränpäähämme kesti loppujen lopuksi yli tunnin! Ainakin näimme kauniita maisemia, jos ei muuta… Kyyti muistutti lähinnä vuoristorataa, vaikkakin ylämäissä saimme jännittää, pääseekö bussi työntämättä ylös asti. Lopulta jäimme hieman väärässä paikassa pois bussista ja jouduimme kävelemään tovin matkaa, kunnes takaamme tööttäsi tyhjä bussi, joka tarjosi ilmaista kyytiä määränpäähämme. Loppumatka sujui onneksemme nopeasti ja pääsimme kirahvien pariin. Edessämme tökötti muutama suuri eläin ja mielessä ajatus ” jaha, kirahvi”. Meni hetki tajuta että edessämme oli oikeasti elävä todella suuri kirahvi! Harriet oli aivan tuhannen innoissaan :D Pääsimme ruokkimaan ja silittämään kirahveja ja osa meistä otti tilaisuuden vastaan ja pussasi kirahvia! Kirahvin kieli oli pitkä ja sininen ja sen karva tuntui ihan lehmältä. Kokemus oli aivan mahtava J Kirahveilla näytti olevan myös Kenia-meininki : ne vaan chillas eikä mihinkään ollut kiirettä. Kävely näytti olevan kuin hidastetusta filmistä. Reissun päätteeksi Leevi, Laura ja Harriet ostivat heimoukkelit muistoksi ja Johanna osti (tarkoituksella) äärimmäisen ruman kortin, jota esitteli myöhemmin ylpeänä äänitehosteiden kera.
Huomatkaa kieli..
Kiireissämme lähdimme vielä taxilla sylitysten ja ylinopeutta ajaen sekä risteysalueilla ohitellen kohti Bomas of Kenyaa. Siellä saimme huomata kuitenkin että myös joskus Keniassakin aikataulut pitävät, eli paikka oli juuri menossa kiinni, joten päätimme palata seuraavana päivänä uudelleen.
Sunnuntaina menimme sitten tutustumaan 42 eri heimon elämään ja tapoihin. Paikanpäällä saimme nähdä heimojen eri tyylisiä kyliä (bomas= kylät), jotka oli tehty pääasiassa oljista ja savesta. Salla ei päässyt omiensa pariin, sillä Masai- heimon kylä jäi näkemättä puuttuvasta kyltistä johtuen. Sallan sisäinen masai heräsi kun hän osti masai- torilta shukan, joka on masaiheimon huivi. Tarkennukseksi vielä, Salla EI kuulu masaiheimoon todellisuudessa vaikka kuvitelmissaan muuta luuleekin. Pääsimme myös seuraamaan mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia heimotansseja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti