Bileitä ja ruokaa

Pahoittelemme pitkää bloggaus-taukoa, biletys on vienyt kaiken voimavaramme :D Toiseksi kahden viikon aikana ei ole kamalasti tapahtunut mitään erikoista, paitsi viikonloppuisin. Viikot ovat menneet vain hengaillessa Matharessa ja kaupungissa sekä töitä tehdessä. Myöskään sairauksilta emme ole välttyneet, vaan mahavaivat ovat  piinanneet meitä kaikkia, jopa Johannaa!

Vietimme kenialaisten ystäviemme kanssa Suomi-iltaa viime viikon perjantaina. Tarkoituksena oli esitellä muutamia suomalaisia ruokia kuten lihapullia, kasvispihvejä, lettuja ja perunamuusia, turkinpippureita ja hapankorppuja. Tarkoituksena oli tarjota myös pinaattikeittoa, mutta kaasuhellamme päätti toisin! Iltamme aloitus ei ollut ollenkaan lupaava, sillä Leevi teloi polvensa, kaasu loppui ja muutamat ystävämme eksyivät Matharen slummiin (tätä tosin emme vielä silloin tienneet). Ilta meni kuitenkin "ihan hyvin" suomityyliin. Vieraamme lähtivät lähes välittömästi syötyään, eikä meidän hieno Suomi-ohjelmamme päässyt edes alkamaan! Ainakin ruoka teki kauppansa. Letut olivat kaikkien suosikkeja, mutta salmiakit ja turkinpippurit jakoivat mielipiteitä.

Päätimme kuitata laimeahkon perjantai-illan Nairobin yöllä lauantaina. Tällä kertaa koko porukka lähti bilettämään. Iltamme alkoi Nairobin keskustasta, josta jatkoimme Westlandsiin, jonka pitäisi olla kaupungin turvallisempi puoli. Matatusta astuttuamme jouduimme kuitenkin lähes välittömästi ryöstön kohteeksi. Salla menetti rytäkässä puhelimen kädestään, jonka jälkeen myös muutamien laukut koitettiin viedä. Asialla oli lapsiporukka ja liimansekainen nuori mies. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin, menetimme ainoastaan puhelimen. Läheisessä klubissa Salla otti ison oluen. Illan rytäkkä unohtui kuitenkin nopeasti hauskaan meininkiin ja tanssin pyörteisiin. Jopa Leevi opetteli afrikkalaisen klubitanssin saloja! Tiputanssi onneksi unohtui esittää. Muiden lähdettyä kotiin Salla ja Johanna jatkoivat iltaa muutamien paikallisten ystävien seurassa. Aamuyöstä tulivat siihen tulokseen, että helpointa ja turvallisinta on jäädä keskustaan kaverin luo yöksi; katsastivat paikallisen yliopiston asuntolan. Sieltä he sitten heräsivät ja hipsivät päivän aikana kotiin.

 

Leevi ottaa mallia paikallisilta

Vikkelät...

Tämän viikon torstaina päätimme testata Nairobin yhden maineikkaimmista ravintoloista, Carnivoren. Ravintolassa on tarjolla erikoisia lihoja, kuten härän palleja, krokotiiliä ja kamelia. Menimme sinne yhdessä ystävämme Brendan kanssa. Kaikki muut paitsi Laura ja Salla maistoivat lähes kaikkia tarjolla olleita lihoja. Harrietkin ylitti itsensä ja maistoi krokotiiliä, kamelia ja strutsia. Kuitenkin puolet kamelista päätyivät pöydän alla lymyilevälle kissalle. :D Ravintolasta lähdimme täysin vatsoin ja uusien kokemuksien kera.

Ensimmäinen ruokalaji

                                                     Ilme kertonee kaiken

                                                      Kamelin syönyt kissa

                                                    Täältä kaikki lihat tulivat pöytään

 

                                           Italialainen suklaajätski, nammm!

                                         Passionjuustokakku, joka ei ollut niin hyvää, miltä näyttää..
 

                                                                       Köörimme

                                                              Ravintolaa sisäpihalta päin

                                          Hienot lavuaarit, joissa vesi valui seinänrakoon


Lauantaina kävimme Nairobin Masai-marketilla tuliaisostoksilla. Mukaan tarttui paljon! Kenialaiset tavat ovat selkeästi tarttuneet, sillä tuputtaminen ei ahdistanut (lukuunottamatta Johannaa) enää niin paljoa ja tinkaaminen sujui jo luonnostaan. Harrietkin pääsi napauttamaan takaisin röyhkeälle myyjälle: I'm white but not stupid. Tämän jälkeen hinnat laskivat roimasti. Illalla lähdimme ystäviemme kanssa käymään Nairobin klubeilla. Kuten tavallista, Salla ja Johanna eivät pystyneet lopettamaan iltaa (omasta mielestään) liian aikaisin vaan jatkoivat uusien tuttujen kanssa. Olimme törmänneet päivällä jo aikaisemmin tapaamaamme saksalaiseen tyttöön ja sopineet tapaavamme klubin merkeissä myöhemmin. Steffin ja kavereiden seurassa ilta jatkui siis aamuun ja tytöt pääsivät turvallisesti kotiin taksilla. Jälleen kerran, ninjailivat loppumetrit, sillä masait olivat menneet nukkumaan.

Sallan ja Johannan bilepäivitys

Nairobin yöstä puhutaan vaarallisena ja pelottavana, mutta onneksi kaikkia huhupuheita ei tarvitse uskoa. Esimerkiksi meitä oli varoiteltu öisistä matatuista ja muuten vain pimeän aikaan liikkumisesta. Todellisuudessa matatuun astuessamme olo oli turvallisempi kuin usein päivällä liikkuessa, sillä autotie oli tyhjempi kuin koskaan päiväsaikaan ja matatussa oli jopa tilaa istua! Vartijamme myös saattoi meidät kotipihasta matatuun, pyytämättä.

Kun saavuimme keskustaan, yllätyimme sen tyhjyydestä - päiväsaikaan se kun on jotain ihan muuta. Eli varoituksiin ei ollut tässäkään asiassa uskominen! Saimme odotella bileseuraamme rauhassa Hilton-hotellin edessä. Tosin haasteita aiheutti Johannan kännykän sammuminen (tai vahingossa sammuttaminen) kriittisellä hetkellä eikä asiaa helpottanut se, ettei Johanna todellakaan muistanut uutta pin-koodiaan. Jotenka sitten lähti Harrietille kotiin puhelua, jonka päätteeksi tulimme siihen tulokseen, että Johanna on nokkelana päättänyt heittää koodin roskiin. Vapautimme siis Harrietin takaisin nukkumaan (kellohan siis oli jo yli kymmenen tällöin) ja treffasimme bileseuramme.

Suuntasimme Nairobin yöhön, jota bileseuramme kaveri mainosti SAIRAAN KIVAKSI (vapaasti suomennettuna). Ensimmäinen klubi, johon meidät vietiin, oli Sallan sanojen mukaan "jossain yläkerrassa"; Johanna tarkentaa, että "jossain Moi Avenuen varrella". Astuessamme sisään, Johanna sai kokea tappion heti kättelyssä - laukku tarkastettiin ja rakas vesipullo korjattiin parempaan talteen. Järkytyksen lamaannuttamina jatkoimme matkaamme pöytään. Tähän eivät kuitenkaan hämmennyksen hetket päättyneet; Suomen tytöt olivat heti ensimmäisenä ryntäämässä tiskille juotavaa tilaamaan, mutta tuli käsky istua penkkiin. Tässä(kin) klubissa tarjoiltiin pöytään. Loppujen lopuksi emme maksaneet juurikaan mitään koko iltana, sillä täällä taitaa olla tapana, että miehet tarjoavat juomat.

Saimme heti huomata eron suomalaiseen baariin. Ensinnäkin, olimme ainoat valkoiset. Toiseksi, kaikki ihmiset tanssivat ja suurin osa tanssilattialla olijoista oli poikia. JA! Spontaani tanssiminen oli yleistä; jengi tanssi missä sattui milloin vain muista välittämättä. Itsekin liityimme klubin henkeen mukaan kulttuurishokista toivuttuamme. Etäisyyteen tottuneelle suomalaiselle oli myöskin kiinnostava huomata, että täällä on tapana tanssia hyvinkin lähekkäin välittämättä siitä, onko kyseinen henkilö tuttu entuudestaan. Iskuyritykset saattoivat olla kovinkin aggressiivisia - näistä tapauksista ei meinannut päästä eroon peruskonstein. Myöskään "seriously, NO" ei aina meinannut toimia, mutta jotenkin aina selvittiin.

Vaikka aika kuluikin rattoisasti ensimmäisessä paikassa, oli kuitenkin se aika illasta - klubin vaihto. Johanna jopa muisti ottaa vesipullonsa paikallisesta narikasta (joka oli ikkunalauta oven takana). Meillä onnekkailla oli kuski porukassa, ja siirryimme sujuvasti kaupunginosaan nimeltä Westlands. Vesipullo jäi narikkaan tässäkin paikassa, vaikka kulkikin uljaasti niinkin kauas. Sinne se sitten jäi.

Olimme lukeneet lehdistä Kenian alkoholilaista, jonka mukaan alkoholitarjoilu tapahtuu klo 17-23 välillä ja baarit ovat auki tämän ajan. Kuten olisimme voineet jo huomata, lainsäädännöt eivät ole täällä niin justiinsa; klubilla oli jatkuva meno aina viiteen asti aamulla. Illan/yön/aamun päätyttyä kuskimme ajoi meidät urhoollisesti Mathareen, jonka sijainnista hänellä ei ollut tietoa ja josta mekin tiesimme vain vähän. Viimeisen haasteen meille tarjosi lukittu portti ja kotiin lähteneet vartijat. Ninjailimme tiemme kotiin - tapamme mukaan.

Suoritus hyväksytty ja ensi viikonloppuna uudestaan!

Fourteen Falls

Lähdimme lauantaina tutustumaan opettajamme Mercyn, tämän pojan Dennisin ja Augusto-opettajamme kanssa Thikan maalaiselämään, jossa sijaitsevat myös Suomessa tunnetut Del Monten ananasviljelmät. Yleissivistyksemme kasvoi rutkasti taas, kun saimme tietää, että ananakset kasvavat maassa eikä puussa! Ananaspeltoja oli silmänkantamattomiin.

Matkalla putouksille näimme Masai-paimenen kameleineen. Suomalaisturisteina laitoimme kamerat heti tulille, mutta siitäpä paimenemme ei tykästynyt, vaan kielsi kuvaamisen, ellemme maksa. Kuitenkin ehdimme nappaamaan muutaman kamelikkaan kuvan.

 Kenialaisen maaseudun pikkukylä. Oli söpö auto ja vesitonkkien takana kurkkiva aasi.

 

Matkamme päämääränä oli Fourteen Falls, vesiputousparatiisi, Timonin ja Bumban poikamiesboksi. Oppaiksemme saimme neljä nuorta mukavaa poikaa, joista yhden Harriet olisi voinut saada miehekseen, mutta päätti kuitenkin pysyä vanhassaan! Oppaat johdattivat meidät joen läpi vesiputousten yläpuolelta, josta aukenivat mahtavat näköalat.

Saimme tilaisuuden uida vesiputousten keskellä. Emme olleet osanneet varautua uimamahdollisuuteen, joten ainoa vaihtoehto oli hypätä vaatteet päällä uimaan. Kesä kuivaa sen minkä kastelee! Johannalle ja Leeville aukeni tilaisuus hypätä kielekkeeltä vesiputouksen syövereihin.

Ensimmäinen levähdyspaikka ennen suurempia putouksia.

Vetten päällä seisoskelua suurempien putousten vieressä. Aalto Alvarin vastavirta-allas jää helposti toiseksi näille virtauksille. Ilman suomalaisia uimataitojamme emme olisi selvinneet putousten taakse ja sieltä pois. Sallalla tuntuu vieläkin reisissä tämä hurja urheilusuoritus, mutta oli se sen arvoista! (Lauantai-illan tanssiharjoitukset saattavat myös mahdollisesti vaikuttaa Sallan reisien hapotukseen.)

Putoukset kauempaa katsottuna. Kuvaajana toimi yllättävän kuvaustaitoinen kuskimme!

 

 Putouksilta lähdettyämme suuntasimme kohti ylämaita, tapaamaan Mercyn vanhempia. Mercyn lapsuudenkodista löytyivät omat teeviljelmät, kurpitsoja, makadamian pähkinäpuu, sekä karjaeläimiä. Rauhallisuus ja hiljaisuus oli lepoa korville ja hermoille Nairobin mataturuuhkien ja -torvien jälkeen.

Pihalta löytyi myös banaanipuita upeine kukkineen. Jälleen lisää sivistystä!

Takapihan teeviljelmät. Unelmoimme eläkepäivistä maaseudun rauhassa omien teeviljelmiemme parissa.

Eläkepäiviämme varten harjoittelimme teelehtien poimintaa.

Reissu oli kaikkien mielestä yksi parhaimmista tähän mennessä koetuista asioista, jota suosittelemme kaikille Keniaan tuleville! Salla ja Johanna eivät kuitenkaan olleet väsyneitä koko päivän kestäneestä reissusta, vaan suuntasivat asunnolta Nairobin yöelämään. Tytöt tulivat kotiin aikaisin. Tästä kokemuksesta saamme lukea lisää seuraavassa jakossa!

Hiukset kenya styleen.

Lauantain vietimme mekkoja ostellen. Aika kului nopsaan mekkoja sovitellessa ja lopulta kaikki myös löysivät jotain (jopa Leevi, ei tosin mekkoa mutta kuitenkin :D ) Sunnuntaina teimme matkan naapuriin Brendan äidin luokse, joka kavereineen teki meille letit. Istuimme aamupäivästä iltaan letitettävinä ja samalla katsoimme maailma "parasta" elokuvatrilogiaa! Sokea tyttö rakastuu, veli tapetaan, rakas siepataan pahiksen toimesta, tyttö saa näkönsä takaisin rakkaansa rahojen ansiosta, seuraa itkua,elämänhalun menetystä, itsemurhayritys lehdillä, uusi ukko kehiin, paljastuu rakkaan parhaaksi kaveriksi, rakas pääsee pakoon,uuden ukon sydän särkyy ja  lopulta rakastavaiset luonnollisesti saaavat toisensa. Loistavaa nigerialaista viihdettä voisi sanoa! Kuitenkin saimme uudet tukat ja tältä se nyt näyttää:

                                           Huomatkaa ergonominen asento!

     Kuvaa slummista kotimatkaltamme